Omalla kokemuksella

Mitä sitten vaikka tunne-elämä on sekaisin, toiminta ja ajattelu mallit ovat vääristyneet? Nämä voi haitata elämän laatua tai sitten niiden kanssa voi oppia elämään. Niiden ei tarvitse olla rajoitteita. Itse opin pari vuotta sitten, että minullakin on oikeus mielekkääseen elämään. Omalla kokemuksellani voin vain kertoa miten psykoosi vaikutti itseeni, miten päihderiippuvuus vaikuttaa minuun ja mielenterveys ongelmat ovat läsnä tänä päivänä elämässäni. Diagnooseja on ollut useita tässä vaajaan 10 vuoden aikana ja nyt olen toipuva alkoholisti ja masennukseni perässä lukee elpymisvaihe. Ratkaisevin tekijä elämäni muutokseen oli 2018 käyty päihdekuntoutus jossa minut pysäytettiin ongelmien eteen. Ongelmat jotka olivat kasautuneet sisälleni tulivat vain nauruna ulos. Asiat olivat kohdattava niiden oikeilla nimillä. En päässyt enää huumorilla karkuun.

Sain aloittaa todellisen identiteetin etsinnän 26 vuotiaana. En edes tiennyt mitä on rehellisyys taikka nöyryys. En osannut kunnioittaa toisia saatikka välittää toisista. Tärkeä asia jonka opin oli “rakasta itseäsi ensin, sitten vasta voit rakastaa toista”. Kaiken oli lähdettävä minusta itsestäni. Ensin tulee oma fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi sitten vasta kaikki muu. Aloitin hiljattain psykoterapian ja tähän kaikkeen soppaan mahtui myös traumoja joita olen saanut purkaa ja käsitellä. En edes tiennyt kantavani traumoja mukana mutta sen jälkeen kun “muurini” murtui, sain elämäni ensimmäisen paniikki kohtauksen. Tunteita vain vyörysi ylitseni, en edes tiennyt mitä ne oli, kaikki tuntui niin sekavalta. Tunteet ovat yksi osa ongelmaani. Tästä hyvästä olen tunne-elämältä epävakaa, rajatyyppitila, impulsiivinen. Näitä kun minulle on avattu enemmän, on minun helpompi hahmottaa omaa toimintaani ja ajattelu tapaani. Onneksi minun ei tarvitse mennä enää “tunteet edellä puuhun”. Järjen äänikin jo kajahtaa tunteiden välissä.

Elämäni on saanut paljon uusia näkökulmia, AA ja vertaistuki auttaa minua muistamaan oman paikkani. Saan olla läsnä oleva äiti. Sain pitää työni vaikka työnantajani näki pahimman pohjan pudotuksen, niin mielenterveys ongelmien kuin päihteiden käytön myötä. Sain parisuhteen jota verrattiin “hullu rakkaus” kirjan tarinoihin. Minulta kysyttiin “tuntuuko sinusta siltä, että olisitte aina tunteneet taikka toinen on sinun sielunkumppani?”, öö joo, mitä sitten? “sinun pitäisi juosta ja kovaa karkuun”. Se oli vain mielipide joka jäi myös itselleni mieleen. Tässä suhteessa me olemme molemmat kasvaneet henkisesti. Saan paljon oppia puolisoltani. Elämä opettaa.

Helpoimmasta päästä tämä tie ei ole ollut eikä varmaan tule olemaankaan mutta tänä päivänä minun ei tarvitse yksin kahlata tätä. Saan jakaa ilot ja surut toisten kanssa. Elämä ei olekkaan niin vastoin käymistä kuin luulin. Olin jo heittänyt kaiken menemään, olin valmis lähtemään oman käden kautta. Lukuisia itsemurha yrityksiä ja pettymyksiä on takana. Viimeisen kerran jälkeen sain alkaa rakentamaan uutta pohjaa elämälleni. Perustusta en pysty vaihtamaan kokonaan mutta sitä voin uudistaa ja rakentamaan uutta ympärille.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: